Jali kotiutui reippaasti venyneeltä reissultaan - minäkin olin siis väärässä - ja kömpi viereen myöhään yöllä. Jo reissun kestäessä sanoi ettei mitään muuta toivetta ole paluun suhteen kuin että mun viereen yöksi pääsee. Se lämmitti. Sen alaston viileä iho omaa vasten tuntui monen yön tauon jälkeen jännältä. Olin väsynyt ja puolestani aamulla lähdössä reissuun, joten yritin tuudittaa meidät molemmat uneen. Jali oli aiheesta eri mieltä ja sen näppärät sormet nänneillä kertoivat sen selvemminen kuin sata sanaa.
Taas hankala aihe. Totta kai minä kiihotun siitä ja sen kosketuksesta. Mutta kaikki ei olekaan niin helppoa kuin "pitäisi" olla. (Jos maailmassa olis kaikki niin kuin "pitäisi" niin mahdottomatkin toteutuis eikä lehmien tarvitsis edes lentää!) Kaks toisilleen melko lailla vierasta ihmistä kun laitetaan saman katon alle ei kaikki mene aina täysin harmonisesti. Sama juttu pikkasen tiiviimmässä muodossa jos ne laitetaan samaan sänkyyn. Minä en aina, vielä, osaa rentoutua sen kanssa, enkä aina tiedä missä mennään. Luulen että tunne on molemminpuolinen. Hyvinhän me ollaan menty ja lujaa, mutta nyt onkin ollut stoppi.
Alussa Jalilla seisoi aina. Siis aina. Se oli aika häkellyttävää. No, ilmeisesti myös vähän kivuliasta jos oikein pitkään jatkuu. Saati että sitä voisi ihan niin usein käyttää kuin mitä sen ulkomuoto antoi ymmärtää... Minä olen yleensä ollut hyvin hidas syttymään kehenkään niin että uskaltaisin viedä sen vaakatasoon, ei, siihen on tarvittu aikaa ja ymmärrystä joka usein on mieheltä loppunut kesken ennen kuin minä olisin valmis. Muistatte ehkä Pitin parin vuoden takaa ja mikä kiire sillä oli huseerata sängyssä... Viimeistään se pakko panna ja halu saada ajoi minut pois, jos ei nyt se että olin edelleen rakastunut JP:hen.
Jalin rauhallinen tahti ja tietynlainen päällekäymättömyys, eli päinvastainen taktiikka kuin mitä suurin osa miehistä käyttää, houkutteli minut yllättävän nopeaan toimintaan. Tuli ehkä vähän kiire tarkistaa mikä se on miehiään ja onko siitä edes siihen tai mihinkään sillä saralla. Ja kun siinä ei ollut mitään pelottavan oloista, ei epärehellisyyden häivääkään, se oli vain niin mukava... Kun se ties kuinka monetta päivää peräkkäin väisteli leffaa katsoessamme sylissä pitäessään mun rintoja olin jo todella huolestunut: eikö se tykkää niistä vai eikö tiedä mitä niille pitäisi tehdä? Pikatestiin ja tarvittaessa pakoon, oli päätös. Huvittavaa kyllä, luvan saatuaan Jali tiesi kyllä täsmälleen mitä tehdä rinnoille. Ja ehkä paremmin kuin 94 % miehistä... Ja sujuihan se kaikki muukin lähes kuin itsestään, oli sopivassa suhteessa huumoria, hidastelua, ymmärrystä, luottamusta ja hellyyttä. Ah mikä kakku, sisältäkin.
Ja sitten alkoi tuntua että vaikka se rinnoista ymmärtääkin, niin ei ehkä kaikesta muusta. Naisen kroppa on erilainen kuin miehen ja tietysti naisilla keskenäänkin, plus siihen vielä päälle erot ajatusmaailmassa... Tottahan minä hankala olen siinäkin suhteessa. Se kun ei vain riitä että pannaan. Pitää tehdä kaikkea muutakin. Ihan huvin päiten ja kokeilumielessä, mutta myös laukeamista varten. Miehillä laukeaminen on kai enemmän tissi -> liikettä -> ah -juttu jota voi kyllä arvottaa tietyllä asteikolla tyyliin yksin kivaa, puunkoloon ok, naisen kanssa joskus loistavaa. Naisilla taas, näin olen taipuvainen ajattelemaan, asia on monimutkaisempi. Minulla ainakin menee fiilikset seksiin helposti. Jos mies ei tunnu huomioivan minua tarpeeksi, jos hommassa häivähtää hyväksikäytön maku, jos minä jään ilman syystä tai toisesta yms. Nyt näitä syitä tai toisia oli kertynyt jo useamman viikon verran. Syitä oli ehkä tukku, oli ehkäisyn pettämistä, ihottumia, kipeitä hampaita, ressiä ja mitä kauemmaksi fiilikset tuntuivat kaiken takia kaikkoavan sitä hankalampaa oli saaminen. Eikä sitä helpottanut se että yhdellä kertaa miestä väsytti kun oli itse saanut, toisella kertaa ei ollut aikaa, kolmannella sillä oli liian pitkät kynnet, välillä se oli reissussa ja sen jälkeen vitutti jo niin paljon että oli turha kuvitellakaan saavansa, saati antavansa sen yrittää antamista.
Piti pähkäillä että mitä mahtaisivat miehet sanoa, jos naiset saatuaan toteaisivat, että ah, kääntäisivät kylkeä ja nukahtaisivat, jättäisivät kalun viereen sojottamaan ja yrittäisivät vältellä sitä halatessaan? Ei taitais oiken maistua äijät, eihän? No, keräsin tästä aiheesta tapani mukaan oikein kunnon agressiot. Totta kai hoitelin hommat itse, mutta enhän nyt saatana parisuhteessa ole sitä varten että voisin touhuta sitä mikä onnistuu yksinkin? Useampana iltana mietin sydän hakaten, että oikeinko tämä suhde pitää tämän takia lopettaa. Että tarvii lähteä muualle ongen kanssa kun ei täällä tärppää. Muuten mukava mies, mutta sitten tämmöinen vika. Onhan se nyt täyttä piittaamattomuutta jos ei naistaan tyydytä!
Vaikka mitenpä tyydytät naisen, joka ei itsekään tiedä mitä tehdä että saisi vihan ja pettymyksen unohtumaan ja voisi taas rentoutua ja luottaa siihen, että kyllä siellä miehenkin päässä asiaa kohtaan kiinnostusta on...
Ai mitenkö? Jali antoi kyllä ihan hyvät vinkit.
Siinä se reissusta juuri tulleena makasi himokkaana iholla kiinni. Kiemurtelin irti ja taltuttelin järkipuheella. Ei meinannut mennä perille, ei kai se minusta semmoista usko kun olen yleensä aina valmis. Mietin että pitäiskö nyt alkaa puhua siitä miten oon kurkkua myöten tätä saamattomuutta. Totesin etten jaksa, en tänä yönä. Se rauhoittui silittelemään ja unohti himonsa, kun kerran ei saanut vastakaikua. Alkoi kysellä kuulumisia ja kertoa omiaan, kädet koko aika hellästi silittäen: selkää, niskaa, hiuksia, lantion kaarta alas ja vyötäröltä selälle. Miten se hammaslääkäri meni, en oo sitäkään ehtiny vielä kysyä, se sanoi. Entä mitä kavereille kuului, oliko hauskaa? Käsien alla kertoessani kai huomaamattani rentouduin... Siinä mies makasi muna pehmenemään päin kolmen maissa yöllä silittelemässä ja kuuntelemassa mua, ei kiirettä minnekään, eikä mielenosoituksellista pettymystä. Käperryin syliin ja se tuntui läheisemmältä kuin aikoihin. Erotiikka tuntuu sanana aivan liian kovalta tilannetta kuvaamaan. Liekö rakkaus oikeampi. Ja sieltä se kuitenkin heräsi, minun sisältä, se tunne. Omatkin kädet silittivät pikku hiljaa rohkeammin ja se tunsi eleet. En olisi uskaltanut taas pettyä ja sitä eniten pelkäsin, mutta lopulta halusin kuitenkin enemmän - lupasin kyllä että jos ei kiinnosta niin aina voi lopettaa, milloin vain, minua ei käytetä. Jali leikki sormillaan ja minä jähmetyin: eihän mennä niin että kaks minuuttia esileikkiä ja sitten tositoimiin, eihän. Pelkäsin alkaa tuntea ylipäänsä mitään sen sormienkaan alla. Ja sitten tuli se yksi ajatus, joka muutti kaiken. Tajusin millainen se on ja sitä seurasivat sanat: "miksi minä en voisi luottaa siihen?" ja sillä hetkellä laukesin sen sormille, täysin yllättäen ja hurjalla voimalla. Sain sen sisääni pian ja se tuntui niin oikealta.
Nukuimme tiukasti sylikkäin. Aamulla Jali katsoi tarkkaan: "Hyvä että sinäkin vihdoin nautit."
Labels:
Elämä,
Jali,
Minä